Ja niin siinä sitten kävi, että sairastelun jatkuessa oli taivuttava
menemään terveyskeskuksen päivystykseen. Oletin sinne puolenpäivän
aikaan saapuessani, että pahin ruuhka-aika ja akuuteimmin sairaat
olisivat jo lähteneet, mutta ei.. Vilkaisu käytävälle jonka varrella
päivystys oli, sai verenpaineen nousulukemiin välittömästi; Aivan
täynnä porukkaa..prkl.
Vastaanoton hoitaja arvioi varovaisesti jonotusajan olevan noin
puolitoista tuntia.. No, kai se on kestettävä eikä aika nyt niin
pahalta kuulostanut.
Sanottakoon tässä nyt sellainen seikka, että
pari viikkoa jatkunut köhiminen on vienyt äänen mennessään. Päästessäni
istumaan ja odottamaan lääkäriä muuan eksynyt henkilö kaipaa neuvoja
miten päivystyksessä toimitaan, saan kähistyä ohjeet ja jatkan
puhkikuluneiden naistenlehtien lukemista.
Mummot istuvat
tyytyväisenä käytävällä ja juttelevat maailman tilasta, ja mikä
tärkeintä lukuisista sairauksistaan, johon tarvittiin sellaista ja
tälläistä erityislääkäriä ja lääkettä. Havahdun erään vanhemman
naishenkilön istuutuessa viereeni: "Een minä taida jaksaa tänne jäädä
odottamaan.. jos minä menisin apteekista kysymään neuvoa..Minä istun
vähän tähän sinun kanssa juttelemaan.." Teen tilaa ja katson häntä
yrittäen näyttää kohteliaalta. Mummo työntää kielensä ulos ja pohtii
olisiko hänellä kielisyöpä. En näe kielessä mitään kummallista, mutta
ohjaan hänet kuitenkin viimeisillä äänenrippeilläni sairaanhoitajan
luokse.
On kiljuvien lasten vuoro. Kaksi lasta painelee lääkärien
ovinappeja ja paukuttaa seiniä ja juoksee ja huutaa. Äiti huutaa yhtä
kovaa ellei kovempaakin kuin jälkikasvunsa, mutta nämä vain lisäävät
kierroksia. Luovutan lehdenlukemisen suhteen ja tyydyn hillitsemään
itseäni, etten pomppaisi pystyyn ja heittäisi äitiä lapsineen
niskapersotteella ulko-ovesta pihalle. Päänsärky yltyy ja tekisi mieli
heittäytyä epämukavalta penkiltä vaikka lattialle makaamaan. Päätän
paeta vessaan. Näen kuinka eräs mummoista on lähtenyt hivuttautumaan
samaan suuntaan, en ole huomaavinani vaan aukaisen oven ja painelen
sisään. Istun pytylle ja kuulen kuinka ovea yritetään väkivalloin
kammeta auki.
Kampeaja luovuttaa hetken kuluttua ja uskallan tulla
ulos. Hakeudun takaisin penkilleni ja yritän olla kuin en olisikaan.
Viimein lääkäri tulee kutsumaan, vilkaisen kelloa; odotusaikaa kaksi ja
puoli tuntia.
Kerrottakoon nyt vielä, että itse lääkärillä käynti
kesti noin viisi minuuttia. Silti oli voittaja olo, kun resepti
kourassani sain painaa terveyskeskuksen ulko-oven kiinni. *Janosch
keskiviikko, 21. kesäkuu 2006
Kommentit