Ja niin siinä sitten kävi, että sairastelun jatkuessa oli taivuttava menemään terveyskeskuksen päivystykseen. Oletin sinne puolenpäivän aikaan saapuessani, että pahin ruuhka-aika ja akuuteimmin sairaat olisivat jo lähteneet, mutta ei.. Vilkaisu käytävälle jonka varrella päivystys oli, sai verenpaineen nousulukemiin välittömästi; Aivan täynnä porukkaa..prkl.
Vastaanoton hoitaja arvioi varovaisesti jonotusajan olevan noin puolitoista tuntia.. No, kai se on kestettävä eikä aika nyt niin pahalta kuulostanut.
Sanottakoon tässä nyt sellainen seikka, että pari viikkoa jatkunut köhiminen on vienyt äänen mennessään. Päästessäni istumaan ja odottamaan lääkäriä muuan eksynyt henkilö kaipaa neuvoja miten päivystyksessä toimitaan, saan kähistyä ohjeet ja jatkan puhkikuluneiden naistenlehtien lukemista.
Mummot istuvat tyytyväisenä käytävällä ja juttelevat maailman tilasta, ja mikä tärkeintä lukuisista sairauksistaan, johon tarvittiin sellaista ja tälläistä erityislääkäriä ja lääkettä. Havahdun erään vanhemman naishenkilön istuutuessa viereeni: "Een minä taida jaksaa tänne jäädä odottamaan.. jos minä menisin apteekista kysymään neuvoa..Minä istun vähän tähän sinun kanssa juttelemaan.." Teen tilaa ja katson häntä yrittäen näyttää kohteliaalta. Mummo työntää kielensä ulos ja pohtii olisiko hänellä kielisyöpä. En näe kielessä mitään kummallista, mutta ohjaan hänet kuitenkin viimeisillä äänenrippeilläni sairaanhoitajan luokse.
On kiljuvien lasten vuoro. Kaksi lasta painelee lääkärien ovinappeja ja paukuttaa seiniä ja juoksee ja huutaa. Äiti huutaa yhtä kovaa ellei kovempaakin kuin jälkikasvunsa, mutta nämä vain lisäävät kierroksia. Luovutan lehdenlukemisen suhteen ja tyydyn hillitsemään itseäni, etten pomppaisi pystyyn ja heittäisi äitiä lapsineen niskapersotteella ulko-ovesta pihalle. Päänsärky yltyy ja tekisi mieli heittäytyä epämukavalta penkiltä vaikka lattialle makaamaan. Päätän paeta vessaan. Näen kuinka eräs mummoista on lähtenyt hivuttautumaan samaan suuntaan, en ole huomaavinani vaan aukaisen oven ja painelen sisään. Istun pytylle ja kuulen kuinka ovea yritetään väkivalloin kammeta auki.
Kampeaja luovuttaa hetken kuluttua ja uskallan tulla ulos. Hakeudun takaisin penkilleni ja yritän olla kuin en olisikaan. Viimein lääkäri tulee kutsumaan, vilkaisen kelloa; odotusaikaa kaksi ja puoli tuntia.
Kerrottakoon nyt vielä, että itse lääkärillä käynti kesti noin viisi minuuttia. Silti oli voittaja olo, kun resepti kourassani sain painaa terveyskeskuksen ulko-oven kiinni. *Janosch